Puh: 040-123 45 67
Robotiikka on hyvin luonnollinen osa sekä tietotekniikan että ihmisen ja ihmiskunnan kehitystä. Emme ole ainoa työkaluja käyttävä laji maapallolla, mutta olemme siinä aivan omalla tasollamme. Myönnän itse olevani kovin innostunut steampunkin estetiikasta. Koneiden ja elollisten olentojen ero on kuitenkin häilyvä, kun menemme virusten, prionien ja DNA:n tasolle.
Koneet tekevät mitä tahansa itsenäisesti jos me osaamme ne siihen ohjeistaa. Robotiikan luomat mahdollisuudet ihmisille ovat lukemattomat. On hieno, jopa jollain tavalla jumalallinen, tunne luoda jotakin joka toimii itse, täysin autonomisesti. Työtä tehdessä tulee toisinaan mietittyä myös filosofisia kysymyksiä. Olen toisinaan pohtinut mikä minä olen jos tekemäni ohjelmistorobotti tekee työn jota vielä viime viikolla teki ihminen?
IT-alalla on ihmisiä monista eri lähtökohdista ja heillä on monia erilaisia sisäisiä motivaattoreita jotka saavat vuodesta toiseen työn ääreen. Yksi niistä on tarve tehdä asioita helpommin, paremmin ja nopeammin. Moni meistä on innostuneesti valmis tekemään kolme tuntia työtä voidakseen automatisoida työvaiheen, jonka tekeminen vie aina tunnin.
Yksinkertaisella, lyhyen aikavälin logiikalla tämänkaltainen automaation eteen tehty työ olisi hullua. Robotiikan todellinen viehätys onkin vasta seuraavassa abstraktion tasossa. Se on taso, jolla ymmärrämme miten käsittämättömän voimakas vaikutus on oman tekemisemme jatkuvalla tarkastelulla. Voimme luoda takaisinkytkentäsilmukan, jonka avulla työtapojamme tehostuvat aina uudelleen ja uudelleen.
Yrityksessä työtehtävien automatisoinnin hyöty osataan tietysti laskea. Samat työvaiheet toistuvat prosesseissa päivästä ja viikosta toiseen. Jos robotiikan avulla voidaan tunnin työ tehdä kolmessa minuutissa, löytyy kerto- ja jakolaskulla helposti perustelu viikon automaatioprojektille. Tietotekniikan kipinän sytyttämät ymmärtävät myös sen, miten automaation kehä vie aina syvemmälle. Jos automaatio on nyt näin tehokasta, voisimmeko tehostaa myös automaation tekemistä itsessään? Voisimmeko automatisoida automaation toistuvat työvaiheet?
Tämä automaation metataso on kiinnostava asia myös filosofisesti. Voiko kaikkea tekemistä, olemista ja ajattelemista kehittää loputtomiin? Voisimmeko tiivistää universumin yhteen käynnistyspainikkeeseen joka loputtomien sisäkkäisten kehityslooppien kautta toteuttaa kaiken täydellisesti? Entä kuinka monta tuntia työpöytien ääressä on vietetty haaveillen tästä lopullisesta automaatiosta saamatta mitään aikaiseksi?
Käytännön tasolla automaation automatisoinnista ja kehittämisen kehittämisestä olemme Väläyksellä esimerkiksi innostuneita siitä, miten jo mainion Robot Frameworkin ympärille ja tueksi tarvittava infrastruktuuri voidaan nostaa pilveen ja automatisoida niin, ettei kaikkea serverien ylläpitoon liittyvää tarvitse tehdä itse.
Robotiikan tekemisenhän voi nähdä myös varsin moraalisena työnä. Me kuljemme maailmassa ja teemme kaikkien työstä helpompaa. Ihan mukava ajatus työpäivän taustalle.