Mihin IT-ammattilaista tarvitaan?

IT-ammattilaisia on monessa erilaisessa paikassa. Onko IT-ammattilaisuus tuotekehitystä rennoissa, iloisissa ja sujuvasti toimivissa Scrum-tiimeissä? Entä vaikkapa avaruusrakettien, hissien tai virtuaalilasien softan kehitystä? Onhan se sitä. On kuitenkin myös toinen IT-ammattilaisuuden todellisuus, joka tuntuu olevan lähempänä Nordic noir -elokuvien loskaista ja karheaa mielenmaisemaa.

Ohjelmistojen käyttöönotto on harvoin vain LEGO-palikoiden helppoa kasaamista. Kun ohjelmistoja otetaan käyttöön ja niitä sovitetaan muihin yrityksen järjestelmiin, tulee vastaan kaikenlaista pientä säätöä. Esimerkiksi datan ja päivämääräkenttien muodoissa ja merkistöformaateissa tulee edelleen vastaan tilanteita, joissa tietokannasta löytyy useita erilaisia merkistökoodauksia, vaikka UTF otettiin käyttöön jo 1990-luvun alkupuolella. Säätö vie usein paljon enemmän aikaa kuin ensin odottaisi. Missä kohdassa siirtoketjua esimerkin koodaus kannattaisi vaihtaa? Puhumattakaan merkkijonojen pituuksien tarkistuksista, mittaammeko tavujen vai merkkien määrää?

Kaikki tällainen vie aikaa. Periaatteessa ohjelmistojen pitäisi olla vain paikalleen napsautettavia, kuin valmiskeittiön. Usein kuitenkin huomaamme, että talon nurkat eivät olekaan suorassa kulmassa ja lattia seinän vieressä on epätasainen. Paikalle kannattaakin kutsua kokeneempi kirvesmies, joka saa kaapit seinille, vaikka joutuisikin hieman kiroilemaan. 

IT-ammattilaisen arki on usein samanlaista. Kaikki konfiguraatiotiedostot ja käyttöliittymät pitää säätää kohdilleen, tai johonkin paikkaan pitää lennossa koodata pieni konversiomoduuli tai tulkintasääntö. Teoriassa liitäntöjen pitäisi olla standardoituja, mutta käytännössä jokainen pitää kuitenkin erikseen varmistaa ja testata. 

Tämän vuoksi IT-alan työtä voi hyvin verrata käsityöammatteihin. Puuseppä oppii vuosien myötä ymmärtämään materiaaleja ja niille sopivien työtapojen valintoja tilanteiden mukaan. Vastaavasti IT-ammattilainen oppii tunnistamaan, miten erilaisia järjestelmiä on parasta säätää. IT-ammattilaiselle itselleen on myös terveellistä hyväksyä, että asioiden oppimiseen menee aikaa. Mikään ei ole niin yksinkertaista kuin käyttöohje antaisi ymmärtää. 

Oma tunnuslauseeni onkin ”Kaikki on vaikeaa, mutta kaikki on mahdollista.”